Merryn, Mimosan & Mindyn kotisivut
Etusivulle

Esittely

 

Olen aktiivinen koiraharrastaja Vantaalta, nimeni on Tanja Hokkanen. Tällä hetkellä omistan kolme ihanaista havanneesi tyttöä sekä liudan kaloja. Uusin tulokkaamme on Mimosa-neiti kennel Banneras.ista, joka saapui perheeseemme tammikuussa 2007. Huoltojoukkona koirille sekä minulle toimii avomieheni Harri, joka silloin tällöin joutuu lähtemään näyttelyreissullekin mukaan ja pitää auton hyvässä kunnossa, jotta tämä koiraharrastus on mahdollista

Aloitin syksyllä 2006 opinnot Helsingin ammattkorkeakoulussa bioanalytiikan koulutusohjelmassa. Koulun ohella teen oman olan keikka-työtä, ja tietysti harrastelen koirien kanssa. Nopeasti on aika hurahtanut koulun kanssa, ja toinen vuosi jo takana. Ala on mielenkiintoinen, mutta koulutöitä riittää. Onneksi kiireiden vastapainona on karvakasat kotona, jotka piristävät synkemmänkin päivän. Vapaa-aika meneekin suurimmalta osalta koirien kanssa puuhatessa, agility-treenien ja muiden harrastusten ohella.

Olen syntymästäni asti ollut koira-ihminen ja pienenä konttasinkin pitkin lattioita leikkien koiraa. En voisi nykyään edes kuvitella elämääni ilman näitä ihanaisia turrikoita. Olemme kumpikin suorittaneet kennelliitton kasvattajakurssin lokakuussa 2007 hyväksytysti. Kennelnimeä ei meillä vielä ole, mutta tarkoitus hankkia. Tärkeänä osana koiraharrastusta ja kasvatus-toimintaa, pidän yhteistyötä ja avoimuutta muiden kasvattajien ja harrastajien kanssa. Pentuesuunnitelmia ei meillä myöskään ole vielä tässä vaiheessa, mutta haaveissa on kasvattajaa havaneeseja tulevaisuudessa. En kuitenkaan koe vielä tietäväni tarpeeksi asioista eikä aika riittäisi tässä elämäntilanteessa täysipainoiseen olemiseen pentujen kanssa. Toivon kuitenkin, että jonain päivänä myös meillä vilistää monia pieniä tassuja. Meitä kiinnostavat myös muutamat muut rodut , ja mahdollisesti meille joskus saapuu joku "väärän" rotuinen yksilökin.

Toivottavasti viihdyt sivuillamme ja jätäthän jälkesi vieraskirjaan!

Hieman ajatuksia havaneesista

Havaneesi on mielestäni mitä mainioin koira, ja sopii monenlaiseen menoon. Luonteeltaan ne ovat reippaita, ystävällisiä ja iloisia veijareita, jotka keksivät temppuja toisensa perään. Havaneesi nauttii saadessaan olla huomion keskipisteenä, ja rakastaa toimia omistajansa kanssa vaikka vain tavallisella lenkillä. Meillä kaikilla koirilla on harrastus tai parikin, ja ne ovat aina lähdössä mukaan. Kaikki juoksevat innoissaan eteiseen, kun treenireppua pakataan. Harrastuskoirana havaneesi on mielestäni mitä mainioin kaveri, se nauttii saadessaan puuhata, vaikka välillä mielenkiinto voi suuntautua muuallekin kuin omistajan käskyihin. Harrastuksista agility sopii näille vauhdikkaille ja kujeileville turreille hyvin. Näyttelyt ovat myös mukava harrastus, ja kummasti sitä rankan viikon jälkeen jaksaa näyttelyaamuna nousta pirteänä. Näyttelyt ovatkin mielestäni mitä mainioin tapa viettää aikaa muiden havanna-harrastajien kanssa, ja kehien laidalla olenkin tutustunut moniin ihaniin ihmisiin.

Havaneesi sopii mielestäni monenlaiselle ihmiselle, kunhan vain perusasiat on kunnossa. Vaikka kyseessä onkin pieni koira, on sille asetettava rajat jottei siitä kasva pientä terroristia. Havaneesin hyviä puolia mielestäni on, että se jaksaa aina olla iloinen veijari ja lähteä mukaan menoon. Lenkin pituuskaan ei aseta rajoja, vaan pitkät lenkit taittuvat siinä missä isoltakin koiralta.

Havaneesi on pitkä turkkinen koira, mutta se ei estä sitä nauttimasta täysillä koiran elämästä. Turkin hoito ei ole ylivoimainen tehtävä, ja havaneesi on kaunis koira hyvin hoidetussa pitkässä turkissa. Turkkia tuleekin hoitaa säännöllisesti pienestä pitäen, jotta se pysyy hyvänä ja kauniina. Oikeat välineet ja tuotteet ovat tärkeä osa turkin hoitoa, ja hoitotoimenpidettä helpottaa suunnattomasti jos koira pennusta alkaen totutetaan hoitotoimiin. Oikean laatuinen havaneesin turkki on silkkinen ja suhteellisen helppo hoitoinen. Merryn turkki on aivan vääränlaatuinen ja siksi todellinen haaste hoidettavana. Mielestäni oikeaan turkin laatuun tulisi kiinnittää enemmän huomiota, jotteivat vääräntyyppiset turkit lisääntyisi. Tästä pääset havaneesi rotumääritelmään.

Havaneesit ovat mielestäni aivan mahtavia ja ihania koiria, jotka ovat ainakin meille sopivia elämänkumppaneita. Mikään ei voisi korvata näitä turrikoita, kaikki ovat omia persooniaan ihanine ja joskus ärsyttävine tapoineen.

 

 

Minä ja Mimosa