Merryn, Mimosan & Mindyn kotisivut
Etusivulle

Kuulumiset

Kevät on taas mennyt todella nopsaan, koulun kanssa pitänyt kiireitä joten sivujen päivittäminen on jäänyt. Josko nyt ehtisi paremmin keskittyä näihin hommiin.
Koirien kanssa on puuhailtu agilitya sekä näyttelyitä, joista lisää näyttelyt-sivulla. Merry kävi trimmauksessa huhtikuussa, ja on todella nauttinut uudesta lyhyemmästä lookistaan.
Mindyä on vaivannut koko kevään ikävät virtsakivet, joiden takia Mindy onkin tiukalla ruokavaliolla. Vain ja ainoastaan liuotusruokaa, ei mitään muuta. Tästäkös tuntuu kärsivän sekä omistaja, että koira. Toivotaan että liuotus tepsii, ja Mindy voi alkaa syödä myös muuta ruokaa.

Kesällä meillä on suunnitelmissa näyttelyitä sekä agility-kisoja. Emäntä itse on töissä kesäkuusta elokuuhun, mutta onneksi on illat ja vkl:t jolloin ehtii koirien kanssa touhuta.


 

Jälleen on aika vaan mennyt, ja jo helmikuussa mennään. Näyttely-vuosikin avattiin Turussa tammikuun lopussa, agility-kausi lähtee näillä näkymin käyntiin pääsiäisen aikoihin. Koirien kanssa ollaan treenailtu lähinnä agilitya pari kertaa viikossa.

Talvi on kaikin puolin ollut hirveä turkki-koiria ajatellen, ja harvoista talvipäivistä on nautittu oikein kunnolla. Onneksi koirat pääsevät sentään suhteellisen usein juoksemaan vapaana, jotta energiat saa purettua kunnolla.

Mimosa kävi 19.2 ensimmäistä kertaa silmä-ja polvitarkastuksessa. Polvet ovat 0/0 ja silmät ok. Oikeasta silmästä löytyi kuitenkin PPM, eli sikiöaikaisia jäännöksiä jotka eivät haittaa milläänlailla. Kiitokset Marjolle ja Virvelle jälleen tarkastuksen järjestämisestä!

 

23.12.07

Pitkä aika on taas ehtinyt vierähtää viime päivityksistä. Koirien kanssa ollaan ehditty touhuta lähinnä agility-treenejä ja Mimosan kanssa ollaan kahdessa näyttelyssä käyty. Nyt on sitten edessä joululoma, jokseenkin rankan syksyn jälkeen ja koulu kiireissä viime viikot ovat menneet. Oikein mukava vuosi on kaikin puolin ollut, kehiä kierretty jonkin verran ja ensi vuonna Mimosalle on jälleen näyttelyitä katsottu.
Mindykin mahdollisesti palaa kehiin. Merryn kohdalla tämän vuoden tavoite täyttyi yli odotusten, sillä olin suunnitellut vain ensimmäisen virallisen kisan. Ensi vuonna jatkamme sitten kakkos-luokassa agilityssa. Olen myös Mimosalle mahdollisesti ajatellut mölli-kisoja, saa nähdä miten neiti agilityn suhteen kehittyy, huima into kyllä lajiin on. Kiitokset kaikille ystäville ja tutuille mukavasta vuodesta! Toivotamme koko porukka kaikille tutuille oikein rattoisaa joulua sekä menestyksekästä uutta vuotta!